Trellis oli pitkään työlistallani. Langat ostin marraskuussa Kädentaidot-messuilta. Otin huivin työn alle muutama viikko sitten, kun hyvä ystävämme menehtyi äkillisesti ja yllättäen. Ajatuksenani oli käyttää huivia hänen hautajaisissaan. Sää oli kuitenkin niin viileä, että tarvittiin kunnon päällystakki. Huivi on tehty jo huhtikuun puolella.
589449.jpg
Evelyn A. Clark: Trellis Scarf (Interweave Knits, Spring 2006)
  • Wetterhoffin Sivilla (30% silkkiä, 70% villaa), vajaat 100g
  • Pyöröpuikot Addi 4,5 mm/80 cm
  • Koko n. 30 x 180 cm
Tein ihan ohjeen mukaan. Koska lanka ja puikot olivat paksummat kuin alkuperäisessä ohjeessa, tuli huivista jonkin verran alkuperäistä ohjetta suurempi. Lankaa olisi riittänyt vielä pariin mallikertaan, mutta en jaksanut enää enempää. Mallineule alkoi jo kyllästyttää. En aio käyttää huivia tuolla tavoin solmittuna. Halusin vain molemmat päät näkyviin.
Hoksasin vihdoin, että kamerassamme on itselaukaisin ja käytin sitä hyväkseni. Jatkossa käytänkin vain sitä kuvien ottamiseen, niin saan mieleisiäni kuvia. Täytyy vain olla yksin kotona, että pokka pitää poseerata.