Vihdoinkin. Olen taistellut koko päivän neuleen kasaamisen kanssa. Hihat eivät meinanneet millään asettua nätisti. Jouduin konsultoimaan äitiänikin, jotta sain homman valmiiksi. Äiti antoi sopivasti uskon vahvistusta ja nyt se on tässä:

6632.jpg

Kuvan laatu ei ole paras mahdollinen: neule on tavallista yksiväristä sileää neuletta. Laitan joku toinen päivä paremman kuvan paremmalla ajalla.

Työ on tehty Modan 3/2005 ohjeen 15 mukaan. Lankana oli Marks & Kattens Camomille (100% merseroitu puuvilla), puikot 3½ ja 4. Tein M koon mukaan, neuletiheys oli sama kuin ohjeessa, joka oli Novita Woolille. Lankaa meni hieman alle 450 g. Malli on todella tyköistuva. Ylimääräistä väljää ei ole missään. Onneksi Leila kertoi aikoinaan, että Camomille tuppaa käytössä venymään (toivottavasti leveyssuuntaan). Lankaa oli mukava työstää, vasen etusormi tuppasi välillä hiertymään pitkän neulontarupeaman kuluessa. Täytynee opetella englantilainen tapa neuloa tällaisia tilanteita varten. Itse asiassa tämä on ensimmäinen puuvillalangasta koskaan neulomani pusero. Keväällä virkkasin Tennesseestä kukkapaidan, mutta tämä on ensimmäinen puikoilla.

Alussa mainitsinkin, että neuleen kokoaminen oli kokopäivätyö. En ole koskaan tykännyt töiden kasaamisesta. Yhtenä syynä ehkä se, että en ole koskaan malttanut perehtyä siihen, miten se oikeasti tehdään. Nyt otin avukseni Vogue Knitting Ultimate Knitting Bookin ja sen (ja äidin, tietysti!) avulla sainkin aikaiseksi parhaimmat saumat koskaan. Työtä se tosin teetti. Toisen hihan ompelin kai kolme kertaa? Ehdotin jo äidille, että lähetän neulomani kappaleet hänelle koottavaksi, mutta kyllä itse on pärjättävä! Seuraavaksi teen jotain sellaista, mitä ei tarvitse koota kappaleista; ehkä yösukat jämälangoista tai Fifin muorilleni. Seuraava isompi projekti on vielä hautumassa.