eli Moda ja Novita (+ nuorisoliite). Moda oli lievä pettymys: vain pari mallia sytytti ja niitäkin pitäisi vähän parannella, eli malli nro 5:sta jättäisin pitsireiät pois ja tekisin pelkkänä pintaneuleena. Takakappale voisi olla sileää oikeaa tai sitten helmineuletta. Malli 48 oli myös aika kiva. Itselleni tekisin kyllä pidemmät hihat, muuten kaunis malli. Lasten vaatteet olivat kauniita, mutta kun ei ole kenelle niitä tekisi, niin katselen vain kuvia. Jos lähipiirissäni olisi pikkutyttö, niin tekisin hänelle varmasti ponchon nro 22.

Modan kanssa on toisaalta aikaisemminkin käynyt niin, että heti ei ole sytyttänyt, mutta useamman selailukerran jälkeen onkin löytynyt vaikka mitä toteutuskelpoista. Niille, jotka tuskailevat jämälankojen kanssa, on aika hyvä idea Kenzon virkattu poncho (ks. alla). Siitä vaan erilaisia lappuja ja frilloja virkkaamaan ja vapaasti yhdistelemään.

5384.jpg

Novita oli tosi positiivinen yllätys (toisaalta kesän numeroa huonommaksi tuskin voi mennä). Malleja olisi toki voinut olla muistakin langoista kuin uudesta Ainosta. Se on kuitenkin aika paksu villalanka eikä niin paksusta langasta tehtyjä vaatteita oikein pysty normaalissa huoneenlämpötilassa pitämään. Kannessa oleva pusero on nätti. Minulla on jemmassa Tennesseetä, josta ajattelin kokeilla, että onnistuisiko tuo malli kaksinkertaisesta. Paljon oli myös hauskoja asusteita, esim. Teddystä tehty poncho ja laukut Huopasesta. Patenttineule Isoveli Colorista oli hauska. Itse tekisin ehkä yksivärisestä.

Novitan nuorisoliitteessäkin oli ihan hauskoja malleja. Pipojuttu minua hämmentää. Olen sitä ikäluokkaa, joka on kulkenut päät paljaana kesät talvet enkä oikein vieläkään osaa pukeutua päähineeseen kuin kovimmilla pakkasilla. No, ehkä se johtuu vain siitä, ettei minulla ole pipoja. Liitteessä oli minusta tavoiteltu vähän liiankin nuorekasta otetta (vrt. teeppa) ja minua ainakin häiritsi se, että mallit oli asustettu homssuisesti. Paidanhelmat retkottivat missä sattuivat ja tukat olivat kampaamatta. Käyttääköhän joku oikeasti neulottuja rannekkeita?

Kiinnostavista malleista huolimatta en aloita uutta työtä ennen kuin vaaleanpunainen Vittadini (vV) on valmis. Se on nyt siinä vaiheessa, että takakappaleen kainalokavennukset ovat seuraavaksi vuorossa. Muut kappaleet ovat vielä tekemättä. Pitelen hellettä pimeässä kämpässä (meillä on vuoden vanha kivitalo, jonka julkisivua rapataan parhaillaan ja kaikki ikkunat on peitetty sen takia) ja yritän sinnikkäästi viedä vV:tä eteenpäin.