Tänä vuonna olen joulumielellä jo näin varhaisessa vaiheessa. Paistoin tänään muutaman joulutortun ja lämmitin niiden kanssa glögiä "iltapäiväkahviksi". Uuniriisipuurokin muhii parhaillaan uunissa. Aamulla saan herkullista aamupalaa luumukeiton kanssa. Kaikki tämä johtuu varmaan viikonlopun aikana tehdyistä joululahjoista. Jopa huovutus onnistui! Huomenna täytyy käydä ostamassa lisää lankoja lahjoja varten. Teen tässä välillä pipoa itselleni Kitten Mohairista. Aloitin sen jo jokin aika sitten työreissulla, mutta koska vaaleanpunainen villatakki oli kesken, tein sen ensiksi valmiiksi. Onneksi huomenna on vapaapäivä eli ehdin sekä hoidella asioita, neuloa että käydä jumpassa.