Vietin viikonloppua lapsuuteni maisemissa. Lauantaipäivän käytimme äitini kanssa synnyinkaupunkini kauppojen tarkastamiseen. Ensiksi suunnistimme Papurikkoon. Aivan ihana kauppa! Myynnissä on tasokkaita lankoja (Gedifra, Katia, Marks & Kattens, jne.), ristipistotarvikkeita ja tarvikepaketteja pikkuisiin ryijyihin.

12091.jpg

Mukaamme tarttui puoli kiloa Katian Kena -lankaa (45% villaa, 35% acryyliä, 13% polyamidia ja 7% alpakkaa), josta aloin jo neuloa kuvan boleroa. Äiti osti myöhästyneeksi syntymäpäivälahjaksi kaksi Majakka -miniryijyn tarvikepakettia, punaisen ja vihreän. Kuvassa vain toinen tarvikepaketti. Esittelen niitä sitten, kun tulevat työn alle.

Poikkesimme myös Vuorelma-Aholla. Kello oli jo ehtinyt melkein kahteen, joten emme kovin pitkään ehtineet valikoimia ihastella. Myyjä esitteli minulle pyynnöstäni 30-senttiset Addin pyöröt, meni jonkin aikaa ennen kuin hän löysi viimeisen liikkeessä olevan kappaleen. En kuitenkaan niitä hankkinut. Kangaskaupasta hankimme materiaalit pariin hameeseen. Ei, en ompele itse. Äiti lupasi ommella

Kaiken tämä shoppailun jälkeen poikkesimme tervehtimään muoria. Vein hänelle Fifin. Hän vaikutti oikein tyytyväiseltä ja otti huivin heti käyttöön.

Oli oikein mukava viikonloppu. Olimme äidin kanssa keskenämme melkein koko viikonlopun. Juttelimme niitä näitä käsitöistä ja kaikista muistakin asioista. Äidin kätköistä löysin vielä parit puikotkin kotiin vietäväksi. Äiti on neulekoneneuloja, joten hänelle riittää yksi pari kutakin puikkokokoa. Sattui juuri niin, että niitä paria kokoa, jotka minulta vielä puuttuivat, oli hänellä useampi pari. Ennen kotiinlähtöäni ehti isänikin tulla kotiin, joten ehdin vaihtaa keskeiset kuulumiset läheisimpieni kanssa.