Terveisiä palmun alta. Kävimme miehen kanssa katsomassa aurinkoa Brasilian Natalissa, Ponta Negrassa. Oli oikein lämmintä ja mukavaa. Aurinko paistoi ja viilentävä tuuli puhalsi Atlantin suunnalta. Häiritsevät hyönteisetkin puuttuivat tyystin eikä turistiripulikaan iskenyt. Täydellinen viikko eteläisellä pallonpuoliskolla siis. Ainut miinuspuoli oli lentomatka, joka kesti yli 12 tuntia suuntaansa.

Loma oli totaalinen. Mitään käsitöitä ei ollut mukana. Makoilun oheistoimintona täytin sudokuita (parhaana päivänä ehdin 16 eritasoista) ja lueskelin.

Toki mielessä oli erilaisia projekteja. Virikkeitä varten suunnistin paikallisen ostarin kirjakaupan lehtihyllylle. Neulelehtiä en tuossa liikkeessä havainnut, mutta niitä on kyllä olemassa (ks. ao. linkki). Ristipistoista, kankaankudonnasta ja virkkaamisesta kyllä löytyi joitakin lehtiä. Aikani selailtuani päätin ostaa Moda Crochê -nimisen virkkauslehden.

Laitan tähän pari esimerkkiä tuon lehden malleista. Oikealla vilpoisa housuasu hellepäiviksi. Voisi siinä muutama olut mennä väärään kurkkuun, kun tämäkin rouva lipuisi Suvi-laivalle ilmavissa pöksyissään. Tosin asu voi jäädä valmistumatta, koska koko kevät kuluu kuntosalilla tuollaisen kropan hankkimisessa (kuvassa on siis brasilialainen valokuvamalli)... Suosittelen oheista asukokonaisuutta vain täydellisen vartalon omaavalle henkilölle.

Ohjetta voisi tietysti soveltaa vaikkapa pitsiverhoihin tai sipulipussiin. Lehden ohjeiden mukaan kieltä taitamatonkin pystyy kyllä virkkaamaan: mallikuvat ovat selkeitä ja helppotajuisia.

Mallisto on aika lailla toppi- ja uikkaripainotteista. Se on aika ymmärrettävää, sillä sellaisissa kamppeissa pärjännee Brasilian olosuhteissa ympäri vuoden.

39708.jpg

39709.jpgTässä vielä esimerkki uikkarimallistosta. Sopii erityisesti henkilöille, jotka  haluavat persoonallisen  rusketuksen  vatsaansa. Toisaalta tuon mallisen uikkarin  avulla voisi ehkä yrittää  kaventaa  kroppaansa: kun  kyljistä ruskettuu  enemmän kuin keskeltä, niin  hämärässä  näkyy vain  vaaleampi vatsaosa...No, niin, rauhoitutaanpas.

Olen koko illan istuskellut tässä tietokoneen ääressä ja lueskellut blogeja. Valtavan määrän töitä ovat muut bloggaajat saaneet valmiiksi viikon aikana. Ihailla täytyy tuota ahkeruutta. Tsemppiä erityisesti kaikille olympialaisiin osallistujille.

Seuraava projekti muhii jo vahvasti mielessä. Aikani eri lehtiä selailtuani ja netissä surffailtuani olen päätymässä Blazeen. Kevät on jo mielessäni, ja ajattelin käyttää jo jonkin aikaa varastossani muhineet Tennesseet tuohon puseroon. Hihat ajattelin tehdä pidemmiksi, mutta muuten toimia ohjeen mukaan. Mallissa miellyttää se, että se tehdään pyörönä ja lopuksi kaarrokkeena, joten yhdistettäviä saumoja on vain muutama sentti kainaloissa. Lisäksi mallineule on yksinkertainen, mutta ei kuitenkaan pelkää aina oikeaa. Viikonloppuna taidan aloittaa ja katsoa samalla nauhalta viime ja tämän viikon Heartbeatit.