Varastossani olleet sukkalangat on nyt jalostettu lopputuotteiksi. Lankalauantaina urakka oli valmis. Meidän heimollamme on nyt omat heimosukat. Meidän heimoomme kuuluvat lisäkseni äitini ja siskoni.
512558.jpg

Äitin sukat ovat nilkkasukkamallia. Siskolle tein sneakerit.

512557.jpg
Molemmat ovat perusmallia varpaista ylöspäin, tiimalasikantapää ja 60 s. Tavallisilla kolmosen sukkapuikoilla tikutettu. Tahtina suurin piirtein sukka/ilta. Äitin sukkiin meni lankaa vähän toista kerää, vaikka valmis sukkapari painoikin 50 grammaa. Siskon sukkiin vähän vähemmän. Lankaa jäi yli yksi kokonainen kuviosatsi ja pari lyhyempää pätkää. Omat heimikseni tein jo viime kesänä. Lanka on Regia Cotton Jacquard Color, väri 5434, 41% villaa, 34% puuvillaa ja 25% polyamidia. Langat ostin jo vuosi sitten. Kaikki on nyt työstetty. Onneksi. Olen aika kyllästynyt tuohon väriyhdistelmään eikä se mitenkään hivele silmiäni. Tämä on nyt nähty. Siirryn yksivärisiin sukkalankoihin ja pitseihin ja palmikoihin.
Langasta voisin todeta sen verran, että liki vuoden vanhat sukkani ovat väreiltään yhä uuden veroiset, vaikka olen pessyt ne koneessa neljässäkympissä muiden pyykkien joukossa. Hyvää laatua siis. Samaa ei voi sanoa näistä kuvista. En vain saa otettua kunnon kuvia sitten millään. Vika taitaa olla kuvaajassa. Kuvatessa kuvat näyttävät olevan ihan OK, mutta näytöllä ovatkin sitten epäselviä. Pitäisi varmaan tutustua kameran säätöihin.
Nyt on puikoilla samettilankaa. Teen siitä koristetyynyn vaikka väkisin. Voi olla että teen useammankin, jos lankaa riittää. Suunnitelmia on mielessä vaikka kuinka, mutta kaipaavat vielä kristalloitumista.