Mies rikkoi polvihousunsa. Reisitasku oli napannut kiinni johonkin ja palkeenkieli irvisteli ilkikurisesti. Mieheni on aika isokokoinen ja hänelle on vaikea löytää sopivia vaatteita ja nämä viime kesänä Amerikasta ostetut sortsit ovat olleet hänelle tosi mieleiset, joten ei epäilystäkään etteikö niitä kannattaisi korjata. Kätevä emäntä kokoaa itseään muutaman päivän ennen kuin aloittaa parsimisen. Kätköistä kaivelin tilkun puuvillakangasta tukikankaaksi ja sitten hurruuttelin mielivaltaisesti ompelukoneella kolmen piston siksakkia sinne tänne sen mukaan kuin sain ajeltua. Taskun läppä ja muut saumat hankaloittivat kiitettävästi surruuttelua, mutta tuollainen siitä tuli.
121709.jpg
Ompelukoneen sain joskus 90-luvun alkupuolella sen aikaisen poikaystäväni äidiltä, joka ei enää sitä tarvinnut. Vaikka olemme ompelukoneen kanssa olleet yhdessä jo pitkään, ei meistä koskaan ole tullut ystäviä. Se johtuu varmasti vain minusta. En ole huoltanut konetta säännöllisesti (kerran kysyin ompelukoneliikkeestä, mitä huolto maksaa ja se jäi sitten siihen), palanut lamppukin on vaihtamatta ja ennen kaikkea olen huomioinut ompelukonetta vain erittäin satunnaisesti. Silloin harvoin kun olemme keskenämme seurustelleet, olen ollut yleensä ärtynyt ja kiireinen. Pääosin kone on joutunut tekemään pieniä korjaushommia, vaikka se olisikin varmasti halunnut luoda jotain suurta ja kaunista. Ompelu ei vain oikein ole minun juttuni. Hermo ei kestä.