ei taida saada minusta jäsentä joukkoonsa. Blogeissa on viime päivinä kierrellyt omituisuusmeemi, jonka Eeva nakkasi minullekin mietittäväksi. Pari päivää olen miettinyt omia tapojani ja verrannut niitä niihin, joita muut bloggaajat ovat esitelleet omiksi omituisuuksikseen. Onkohan se omituista, että kaikki mitä minä teen on mielestäni normaalia ja kuvittelen, että kaikki muutkin tekevät juuri niin kuin minä. Tämän vuoksi minusta ei ole outoa syödä kylmiä eineksiä, ostaa vessapaperia, pesuainetta ymv. kotiin ennen kuin se loppuu tai silittää petivaatteita. Tosi outoa on jättää hampaat huuhtomatta hammastahnasta pesun jälkeen, vaikka se kuinka olisi Suomen Hammaslääkäriliiton suositus. Ihan tavallista on jättää aamuisin sänky petaamatta ja kasata keskenpitoisista vaatteista keko nojatuoliin. En tiedä onko kellään muulla henkisiä ruoka-aineallergioita, mutta en voi syödä porkkanaraastetta ja porkkanalaatikkoa, koska olen lapsena päättänyt, että sitten, kun olen iso en niitä syö. Nyt olen siinä mielessä erilainen, että en laita meemin sääntöjä näkyville enkä kehota ketään muuta vastaamaan tähän, sillä minusta meemit on tarkoitettu blogien täytteeksi, kun ei keksitä mitään muuta kirjoitettavaa ja siinä tarkoituksessa tämänkin kirjoituksen tänne raapustin.