Neuloinpa minäkin pari vaatekappaletta Autetaan yhdessä -keräykseen. Sain nämä valmiiksi jo ennen kuin aloin touhuta alpakkalangan kanssa. Kuvia en kuitenkaan saanut otettua ennen tätä iltaa.
22969.jpg
Hyödynsin vanhoja varastoja. Pinkki pusakka on Novitan Palmaa. Malli on Novitan talvi 2004 -lehdestä. Koko n. 80 cm. Aina oikein -neuletta. Tähän sain kulutettua kaikki karkkihupparista jääneet Palmat ja nyt olen ikuisesti Palmasta vapaa. Sukat ja tumput ovat Sandnesin Sisua. Silmukkamääriin otin vihjettä samasta Novitan lehdestä kuin pusakkaankin. Keltaiset sukat tein kolmosen puikoilla. Tein ensimmäistä kertaa ns. tiimalasikantapään ja tästä lähin se on minun juttuni. Seuraavalla kerralla neulon sukat varpaista alkaen. Minulla on jemmassa Regian sukkalankaa... Kelta-valkoraidalliset tumput neuloin Kädentaidot -messuilta hankkimillani bambupuikoilla (2,5 mm). Olen todella tyytyväinen noihin puikkoihin. Sileä neule on todella sileää.
Joululahjojen suhteen olen erittäin hyvin aikataulussa. Äidin, isän, siskon ja siskon siipan lahjat ovat jo valmiina. Vielä valokuvaus jouluaaton joululahjaspektaakkelia varten, paketointi ja toimitus vanhempien luokse ensi viikonloppuna. Pari lahjaa on vielä tekemättä, mutta niiden kanssa on aikaa jouluaattoon asti.