Kellot on taas käännetty normaaliaikaan. Hah, mikä nimitys. Kuvaa hyvin suomalaista luonteenlaatua: silloin, kun on oikein synkkää ja pimeää, niin on normaaliaika (5 kk vuodessa). Loppu aika on jotain epämääräistä kesäaikaa, jolloin valoa riittää yöt ja päivät. Inhoan näitä normaaliajan vuodenaikoja. Joulun jälkeen alkaa taas helpottaa, mutta etenkin marraskuu käy hermoille. Onneksi se kammottava lumi suli pois ja maa on vielä paljaana. Ruohokin viheriöi niin kauniisti.

Eilen en neulonut lainkaan. Luin. Hesarin kuukausiliitteessä oli mielenkiintoisia juttuja. Harvoin tulee ajatelleeksi ihmisen perusoikeuksia, kuten sananvapautta. Varsinaisen sananvapauden ajan katsotaan Suomessa alkaneen ns. Tampereen punaisesta julistuksesta 1.11.1905 eli sata vuotta sitten.  Sen jälkeenkin on ollut aikoja, kun sananvapautta on selkeästi rajoitettu, esim. sotien aikana. Nämä blogit ovat yksi tapa tuoda julki mielipiteitään vapaasti. Kaikkialla maailmassa se ei vieläkään ole mahdollista, mm. Kiinan viranomaiset pyrkivät jatkuvasti rajoittamaan kirjoitusten julkaisemista netissä. Hienoa, että meillä on mahdollisuus näihin kirjoituksiin. Tuskin minun tarinani tätä maailmaa kauheasti eteenpäin vievät, mutta jos niistä edes hetkeksi on jollekin iloa, niin tehtävä on täytetty.

Illalla katselin myös telkkaria. Viime viikolla alkoi englantilainen sarja Villi Länsi-Englanti. Ohjelma itsessään on ihan seko ja porukka ihan kahelia, mutta komeat on neuleet henkilöiden päällä. Tässä yhteydessä en voi olla mainitsematta oikeaa englantilaista lempparisarjaani: Sydämen asialla (Heartbeat), siinäkin on joskus nättejä neuleita. Kesällä mieheni jäi ensin siihen koukkuun ja nyt olen minäkin ihan sen lumoissa. Koska ohjelma tulee aamulla 9.15, niin se täytyy nauhoittaa ja katsoa sitten illalla. No, ainakin se aika tulee käytettyä neulomiseen.

Koska blogini on neuleblogi, ja ilmeisesti tyypiltään esittelyblogi, jotain neuleistakin. Mitään esiteltävää ei ole, sillä neuletakista Kitten Mohairista on tekeytynyt vasta takakappale ja ensimmäisestä etukappaleesta 10 cm. Erityisesti olen kiinnittänyt huomiota reunasilmukoihin. Muutin jopa ikiaikaisen tyylini tehdä reunasilmukat. Aikaisemmin tein niin, että otin puikon ensimmäisen silmukan aina neulomatta ja neuloin puikon viimeisen silmukan oikein. Tällä systeemillä neuleiden reunoihin jäi löysiä silmukoita ja saumojen vierykset näyttivät valmiissa työssä epäsiisteiltä. Nyt neulon aina oikealla puolella kaikki oikein ja nurjalla kaikki nurin, reuna näyttää nyt siistimmältä. Toivottavasti parannus on näkyvissä myös valmiissa työssä.