Kaikki alkoi siitä kun ostin uudet kengät Andiamosta (Hämeenkatu 3). Tuollaiset nilkkapituiset, hieman 40-luvun tyyliset, aika korkeakorkoiset eli siis just sopivat hameen kanssa käytettäviksi. Tarkoitus olisi käyttää niitä myös talvella. Kengissä on vain nahkavuori, joten jotain lämmikettä täytyy olla. Ongelma on siinä, että tavallinen nilkkasukka ei ole mitenkään edustava näky tuollaisessa "avokaulaisessa" jalkineessa.
190724.jpg190728.jpg

Tartti siis tehdä jotakin, eli jonkinlaiset "näkymättömät" villakuoret talven varalle. Aloitin vimmaisen ajattelutyön. Sen tuloksena päädyin aloittamaan sukan varpaista ylöspäin (taas kerran). Kun sukka oli edennyt n. 10 cm, aloitin "kaula-aukon" tekemisen ja siirryin neulomaan tasona. Kavensin joka toisella kerroksella aukon molemmissa reunoissa yhden silmukan (2 reunasilmukkaa aina oikein), kunnes jäljellä oli puolet alkuperäisestä silmukkamäärästä/puikko eli tässä tapauksessa 8 s. Sitten jatkoin tasona neulomista siihen asti, kun oli aika aloittaa tiimalasikantapään neulominen. Neuloin tiimalasikantapään, kaventelin aukon reunan silmukat pois ja samalla neuloin loput silmukat 1o 1n. Kun aukon silmukat loppuivat, päättelin työn.
190735.jpg               
190736.jpg

Enää ei nilkkasukka pilkota. Valokuvien ottaminen omista jaloista on aika hankalaa. Siinä jalkojensa ympärillä kykkiessä alkaa aina jotenkin epäillä omaa järkevyyttään, mutta mitäpä sitä ei tekisi aikaansaannoksiaan esitelläkseen. Nyt pitäisi vielä neuloa pari tuolle protokappaleelle. Puolet on jo valmiina, joten eiköhän se viimeistään huomenillalla valmistu. Lanka on Regian mustaa sukkalankaa, jota ostin Aili Jokiselta toissa lauantaina. Yhteen kuoreen menee 2,5 mm:n puikoilla neulottaessa lankaa 16 grammaa.