otti minut kouriinsa ja nyt nokka vuotaa ja olo on tukkoinen. Lieneekö flunssa jonkinlainen rangaistus keskiviikkoisesta hurvittelusta kaupungilla (flunssa alkoi keskiviikkoiltana)? Ei, en ollut bilettämässä Kukkaisteltassa tai tansseissa Rönnin lavalla. Kävin vain vähän kaupoilla. Stockalta tarttui mukaan Marc Aurelin hauska raitableiseri, joka maksoi vaivaiset 60 euroa (hintalapussa oli 179,90, joten säästin toistasataa euroa!). Olen jo pitkään käynyt silloin tällöin Koskikeskuksen Suomalaisessa Kirjakaupassa hypistelemässä Kauneimmat neulemallit -kirjaa. Se oli edelleen tarjouksessa ja keräsin sen mukaani: lähtöhinta oli 38 euroa ja maksoin siitä 14,90 (taas tienestiä yli kaksikymppiä!). Tämä huima säästömatkani Tampereen keskustaan huipentui Jokisen Ailille. Aili oli laittanut tarjoukseen poistuvia lankoja ja keräsin mukaani Sandnesin Scalaa (villa 26%, puuvilla 64% ja pellava 10%) 650 grammaa, hinta oli 1,90/50g, lähtöhinta 4,20/50g. Nyt säästyi melkein kolmekymppiä! Koko reissulla säästin siis yli 170 euroa!

6341.jpg

Amerikasta ostamani Vogue Knittingin kirja halusi mukaan kuvaan, joten se on tässä special guest starina.

Niin, niin. Olenhan aikaisemmin kertonut, että en osta uutta lankaa ennen kuin edellinen työ on valmis. No, periaatteet ovat periaatteita. Yritän joka tapauksessa pitää varastot minimissä. Jostain syystä lankoja tupaa jäämään aina yli, kun varaan niitä ohjeen mukaisen määrän. Vähempääkään en arvaa ottaa, koska sitten taas voi tulla pulmia, jos ei löydykään enää samaa erää tms. Tuosta Scalasta aion tehdä pitkähihaisen raglanhihaisen poolokauluksisen neulepuseron talvea varten. Hihoihin ajattelin neuloa keskelle jonkun muhkean palmikon.

Uutta työtä en kuitenkaan aloita ennen kuin vaaleanpunainen Vittadini on valmis. Se on edistynyt oikein mukavasti flunssaa potiessani. Toinen hiha on jo hyvässä vauhdissa (eka on valmis). Jos jaksan neuloa ahkerasti ja televisiosta tulee sopivaa ohjelmaa, niin toivoisin saavani hihan valmiiksi viimeistään sunnuntaina. Sitten on vielä kaulus ja kokoaminen. Takakappaleen laitoin jo tänä aamuna mittoihinsa ja kostutin sen. Illalla sama juttu etukappaleelle. Neuleiden kokoaminen kappaleista on minusta kaikkein vastenmielisin vaihe neuletöiden tekemisessä. Seuraavaksi aionkin kokeilla pyöröpuikoilla tehtävää neuletta (sellaista en ole vielä koskaan tehnyt).