tai siis en oikeasti odota pakkasia, mutta olen kuitenkin valmistautunut talvikeleihin neulomalla pari pipoa. Nämä ovat myös tämän vuoden ensimmäiset valmistuneet työt.
333132.jpg
Siskolle tekaisin tällaisen palmikkopipon villapuseron kaveriksi. Lankana siis Jaegerin Shetland Aran. Vitosen puikoilla neuloin. Mallin olen itse ideoinut. Pipossa on kaiken kaikkiaan 112 silmukkaa. Mallikerta on 2 n, 4 s apupuikolle eteen, 4 o, apupuikon s o, 2 n, 2 kiert. o. Kavennukset tein niin, että ensin kavensin nurjia pois (16 s/kerros), 4 välikerrosta, taas nurjia pois (16 s/kerros), 2 välikerrosta ja sen jälkeen 2 o yhteen joka kerros (aina 8 s/kerros). Päälaelle tuli nätti kuvio. Lankaa meni n. 65 grammaa.
333133.jpg
Itselleni touhusin vähän muhkeampia palmikoita. Lanka on Wonderwool (51% villaa, 49% polyacryylia). Langan sain pikkujoululahjaksi Kirsiltä. Lankaa meni ihan vähän toista kerää eli arviolta 60 grammaa. Mallin löysin netistä: Braided hat pattern. Tässä kappaleessa kavennukset tehtiin palmikoissa. Ihan hauska vaihtoehto tämäkin. Neuloin kasin sukkapuikoilla. Pikkaisen näkyy puikkojen vaihtumiskohta noissa nurjissa raidoissa valokuvassa, mutta tuskin sitä livenä huomaa.
Aloittelen itselleni neulepuseroa. Siitä enemmän tuonnempana. Tänään tulee TV:stä loistavaa neulomisohjelmaa: Gilmoren tytöt, Idols, 24 jne. Sohvannurkkaan siis!