Pari iltaa sitten blogeja selaillessani huomasin, että Sanni oli laittanut vaaleanpunaisen Vittadinin työlistalleen. Siitä innottauduin napsimaan kuvia tuosta tuotoksesta elävän mallin päällä.

8108.jpg

Eihän se ihan samalta näytä kuin Modan kuvassa hoikan mallin päällä. Tässä kuvassa mallina toimiva rouva on ehkä inansa liian pönäkkä tuon kokoiseen neuleeseen. Toivottavasti se venyy vähän (tai rouva laihtuu) ettei ole niin kauhean knafti. Kauluksesta ei tullut ihan niin näyttävää kuin ajattelin, mutta ajan kanssa se asettunee paremmin. Minulla on sellainen vika neuloessa, että reunimmaiset silmukat tuppaavat jäämään löysiksi ja reunasta tulee epäsiisti. Tässäkin on vähän sitä vikaa etenkin pääntien reunassa. kaulus olisi pitänyt neuloa niin, että reunimmaiseksi tulee oikeat silmukat, mutta niin ei nyt käynyt. Ensi kerralla en tee tätä virhettä. Tuosta langasta (Marks & Kattens Camomille) tulee todella kaunista joustinneuletta, joten suosittelen sitä ribbineuleisiin. Lankaa jäi pari sataa grammaa, niistä taidan tehdä ensi keväänä sen Modassa olleen ribbitopin.

Punainen neule on edennyt siihen vaiheeseen, että ensimmäinen hiha on puikoilla ja "runko" tehty kainaloihin asti. Ensi viikolla voisin päästä jo raglankavennusten kimppuun, jos olen viikonloppuna ahkera.